English summary: In this post, I challenge some conventional wisdom about the dog-eat-dog view of work life. I claim that you can enjoy things before succeeding first, that looking out for others (instead of just “the number one”) can lead to good things, and that life is not a damned zero-sum game, unless you make it one.

Kolme harhaa hyvinvoinnista ja ehdotus paremmasta arkkitehtuurista

Niin opiskelijat, tutkijat kuin yritysmaailman tietotyöläisetkin joutuvat tekemään päivittäin valintoja: ottaen huomioon rajalliset resurssini, autanko muita vai keskitynkö itseeni? Tässä tekstissä käsittelen sitä, miten yhteistyö nivoutuu menestykseen ja onnellisuuteen ja kuinka tämä tietäen voidaan edistää niin yhteisön kuin yksilöidenkin hyvinvointia.

1. Harha: “Voin nauttia, kun ensin olen menestynyt”

Ihmisellä on perustavanlaatuinen tarve pyrkiä kohti sitä, minkä hän kokee vievän lähemmäksi onnellisuutta. Tätä voi havainnollistaa kysymällä itseltään, miksi jotain tiettyä asiaa tekee ja esittämällä vastaukseen uuden kysymyksen ”mitä saan siitä?”. Lähes aina jälkimmäistä kysymystä toistamalla jossain vaiheessa vastaukseksi tulee onnellisuuden lisääminen ja pahan olon vähentäminen – onnellisuus määriteltäköön tässä yhteydessä Peterson, Park ja Seligmanin (2005) mukaan positiivisiksi tunteiksi, merkityksellisyyden kokemukseksi ja flow-tilan yleisyydeksi, vaikka muitakin määritelmiä löytyy.

Länsimaisessa kulttuurissa menestys nähdään usein onnellisuuden edellytyksenä. Ajattelemme, että ihmiset ensin menestyvät ja tavoitteensa saavutettuaan alkavat viimein voida hyvin ja onnellisesti. Tämä johtaa siihen, että lähetämme lapsemme jo nuorina propagandaleirille eksoottiselle Josvain Sitkun saarelle. Siellä lapsi oppii ajattelemaan, kuinka jos vain hän olisi laihempi tai lihavampi tai tavallisempi tai erikoisempi, hän voisi olla onnellinen. Siellä lapsi oppii Sitkun rukouksen: sit ku pääsen yläasteelle / lukioon / yliopistoon / työelämään / eläkkeelle, voin olla onnellinen. Siellä lapsi oppii toimimaan, kuten häneltä odotetaan.

Josvain Sitku, zombien kansoittama saari Tyynellämerellä (Kuvalähde)

2. Harha: “Onnellisuus on yksinpeli, jossa eniten kerännyt voittaa”

Yllä mainittu ajatusmaailma vaikuttaa tottelevaisen ja kyseenalaistamattoman työläisen ihanteelta; sellaiselta, joka vastasi aikanaan teollisuusyhteiskunnan tarpeisiin. Haluaisin esitellä vaihtoehtoisen ajattelutavan. Entä jos pyrkisimmekin etsimään myönteisiä asioita juuri tästä elämäntilanteestamme (positiiviset tuntemukset), asettaen tärkeäksi kokemiamme pidemmän tähtäimen tavoitteita (merkityksen tunne) ja tehdessämme jotain, keskittyisimme vain ja ainoastaan siihen (flow-kokemusten lisääminen)?

Ensinnäkin, onnellisuus ei ole sidottu ulkoisiin olosuhteisiimme ja niin lottovoittajat kuin neliraajahalvauspotilaat vaikuttavat palaavan – uskomatonta kyllä – melko nopeasti onnellisuutensa perustasolle. Toisekseen, ei ole mahdotonta, että tyytyväiset ihmiset suoriutuvat tehtävistä onnettomia paremmin, sen sijaan että syy-seuraussuhde olisi yksisuuntainen (onnistuminen -> tyytyväisyys). Kolmanneksi, muiden ihmisten auttaminen näyttää lisäävän auttajan omaa onnellisuutta: esimerkiksi saman rahamäärän käyttäminen toisen hyväksi voi lisätä hyvänolontunnetta enemmän, kuin sen käyttäminen itseen. Tämän kaiken huomioon ottaen voimme alkaa hahmottaa, miksi kannattaisi mieluummin käyttää aikansa jonkun muun auttamiseen kuin ulkoisten (esim. rahallisten) palkintojen individualistiseen tavoitteluun.

3. Harha: “Resurssin jakaminen puolittaa sen”

Peliteoriassa kutsutaan nollasummapeliksi sellaista tilannetta, jossa yhden henkilön voitto tarkoittaa toisen häviötä: jos jaamme kakkua ja minä saan enemmän, silloin sinä saat vähemmän. Tosielämässähän tällaiset tilanteet ovat harvinaisia – voin periaatteessa aina leikata herkkuhimoiselle itselleni enemmän ja leipoa sinulle kokonaisen kakun myöhemmin, jolloin voitamme molemmat. Silti varsinkin yritysmaailmassa kaikesta kaunopuheisuudesta huolimatta jaotellaan kaupantekotilanteiden osapuolet voittajiin ja häviäjiin.

On helppo ymmärtää, miksi tällaisesta näkökulmasta tuntuu luonnottomalta pyrkiä auttamaan toista, joka näyttää kilpailevan siitä palkankorotuksesta tai kaupasta, niistä hyvistä arvosanoista tai siitä apurahasta. Hieman katsantokantaa laajentamalla saattaa kuitenkin huomata, ettei pelaa nollasummapeliä, vaan onkin samanaikaisesti mahdollista edistää molempien osapuolten tavoitteita. Elämä on monimutkaisempaa kuin yksittäinen kakunleikkaustilanne ja tämä aiheuttaa äärettömän määrän polkuja äärettömään määrään lopputuloksia.

Yhteistyön ja menestyksen arkkitehtuuri

Haluaisin haastaa sinut – niin, juuri sinut, joka luet tätä juuri nyt – pieneen ajatusleikkiin. Haluaisin, että pohdit jotakin, mitä vain, kilpailuasetelmaa ja miettisit, miltä asetelma näyttäisi maailmassa, jossa seuraava virke olisi totta:

Siedettävä elämä vaatii yhteistyötä, joka synnyttää menestystä ja onnellisuutta, joka edistää sekä menestystä että elämän siedettävyyttä.

Mutustele asiaa hetki; mitä tapahtuu joko-tai-tilanteille? Voisitko auttaa läheistäsi projektissaan ja edistää omia tavoitteitasi? Voisitko tavata ystäviäsi säännöllisesti ja pitää opintojesi tasoa yllä? Voisitko lisätä menestystäsi pyrkimällä lisäämään elämääsi aiemmin mainittuja onnellisuuden komponentteja juuri nyt?

(Julkaistu osin Status-lehden numerossa 3/2012 otsikolla “Onnellisuudesta, menestyksestä ja yhteistyön kulttuurista”.)