Kaksi edellytystä kehitykselle

English summary: In this post I ponder about what leads to growth. I argue that one ought to learn by basing the learning on a solid foundation, without taking knowledge too seriously. I also posit, that if the doing leads to many potentially useful paths, being wrong about any single thing is not too consequential. Finally, to hedge against total ruin, “one should not spend their life eating the menu”.

Mikä johtaa kasvuun?

Kun ihminen haluaa kehittyä jollain elämänalueella, hän tavallaan rakentaa muurahaispesää: perusasioihin kuuluu, että allaoleva maa pystyy kannattelemaan pesän painon, sisäosat eivät mätäne (tai jos mätänevät, niin se huomataan ajoissa ja pahentunut materiaali voidaan korvata) ja jos joku potkaisee pesää, se voidaan joustavasti rakentaa uudelleen edellisestä oppineena – kolonian tulevaisuuden kannalta kriittisten osien sijaitessa koskemattomissa maan alla.

Erään kyseenalaisen teorian mukaan 10 000 tuntia harjoittelua tekisi mestarin. Olen jo lähtökohtaisesti eri mieltä väitteen kanssa mm. siksi, että jos harjoittelu ei kasaa tietoa/taitoa, niin mikään tuntimäärä ei aiheuta kehitystä. Olen kuitenkin käyttänyt suurin piirtein tuon määrän aikaa kehittymisasioiden parissa, joten mainitsen alla muutamia havaintoja, joiden takana seison, kunnes muutan mieleni vastakkaisen todistusaineiston edessä:

  1. Jotta kehitystä voi tapahtua tiedossa tai taidossa, sitä on voitava latoa kerroksittain olemassaolevan pohjan päälle – vain näin se kasautuu. Tästä voimme johtaa, että pohjan on oltava luotettava (se kuvaa todellista ilmiötä) ja merkityksellinen (ei esim. välittömästi vanhenevaan tietoon kuten netin uutisartikkeleihin pohjaava) opeteltavaan asiaan nähden. Jos alamme kehittää osaamistamme maailman toimintaperiaatteista sille oletukselle, että aurinko kiertää maata tai lotto on työntekoon verrattavissa oleva tapa rikastua, pohjaoletuksen kumoutuessa kaikki siitä riippuvainen tieto happanee hetkessä.
  2. Koska tiedon tai taidon hyödyllisyys yleensä paljastuu vasta jälkikäteen, on mahdollisuuksien puitteissa yleisestikin hyvä keskittyä asioihin, joilla on enemmän kuin yksi tarkoitus. Jos vaikka ilmenee, että kertomakirjallisuuden lukeminen ei lisääkään ymmärrystämme toisten ihmisten mielistä tai paranna empatiakykyämme tai aiheuta muutoksia persoonallisuuteemme, se on ainakin estänyt avaamasta televisiota tai luonut uusia kokemuksia sekä puheenaiheita (ks. epäonnistunut toistoyritys). Toisaalta jos monien suosittujen itsehoito-oppaiden neuvosta olisimme käyttäneet aikamme “menestyksen visualisoimiseen sen houkuttamiseksi” (1, 2), taustaperiaatteen osoittautuminen perättömäksi tekee ko. puuhaan käyttämästämme ajasta melkolailla turhanpäiväistä (kävin aikanaan kääntymässä tälläkin polulla, saamastani opetuksesta joskus toiste).

Mutta entä jos paljastuu, että opitun perusta onkin mätä, tai kaikki jonkin tekemisestä saadut hyödyt ovatkin olleet vain kangastusta? Jos palataan alussa mainittuun muurahaispesään, potkujohteisen leviämisen seuraus on oppimiskokemus niin kauan, kuin mitään “tietämäänsä” ei ota liian vakavasti. Lisäksi, jos keskittyy tekemään sitä mitä kulloinkin tekee, tehden sitä siinä hetkessä vain tekemisen vuoksi, voi lohduttautua ajatuksella zen-ideaalien noudattamisesta; siitä, että on elänyt.

One thought on “Kaksi edellytystä kehitykselle

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s