Onnellisuus, nautinto ja merkitys

Kiinnostuin psykologiasta alun perin, koska halusin tietää, mikä ihmisen tekee onnelliseksi. Minua kiinnosti myös, miksi jotkut ulkopuolisen silmin yltäkylläistä elämää viettävät ihmiset voivat olla hyvin onnettomia, vaikka onnellisuuden luulisi olevan kaikkien äärimmäinen päämäärä. Pohdin alla, mitä onnellisuudesta ajattelen tällä hetkellä.

Mitä ensinnäkään on onnellisuus ja miten se nivoutuu hyvinvointiin? Koska onnellisuudelle tai hyvinvoinnille ei ole olemassa yleisesti hyväksyttyä määritelmää, hieman mutkia suoristaen voi ajatella onnellisuuden olevan “hyvää hyvinvointia”, jotakin pelkkää asioista tyydyttävästi suoriutumista mukavampaa (onnellisuuden määritelmästä voi lukea tarkemmin Frank Martelan kirjoituksesta).

Näkökulmia nautintoon.

Tavallisiin onnellisuuden komponentteihin liitetään myönteiset tunteet, merkityksellisyyden kokemukset ja yleinen tyytyväisyys elämään. Tutkijat yleensä edelleen palaavat jollain tasolla antiikin ajatteluun, jossa onni jaettiin hedoniseen (mielihyvän tunteet) ja eudaimoniseen (merkityksellisen elämän eläminen). Aloitetaan siis niistä.

Nautinnon kokeminen

Nautinnon eli hedonian tavoittelu näkyy äärimmillään rock-muusikoiden elämänkertoja lukiessa. Otetaan esimerkeiksi Mötley Crüen basistista kertova Heroine Diaries, Red Hot Chili Peppersin laulajan elämää kuvaava Scar Tissue ja Ozzy Osbournen tarina I am Ozzy; kaikissa toistuu sama teema, jossa muusikot pyrkivät optimoimaan päihteidenkäyttöään ottamalla eri aineita eri syklillä. Ei liene tarpeen mainita, että homma ei useinkaan sujunut niin kuin piti.

[…] when I put it in a syringe with some coke… man, that’s the fast track to heaven.

– Muusikko Nikki Sixx, Heroin Diaries

Nauramme ja kauhistelemme tarinoita, mutta eroaako toiminnan syy lopulta niinkään paljon siitä, mikä saa meidät railakkaan illan jälkeisenä päivänä virittämään itsellemme elokuvan, ostamaan lähikaupasta karkkipussin ja kruunaamaan kokemuksen pitsatilauksella? Erottaako näitä hedonisen hurmoksen hakutaktiikoita lopulta muu, kuin että ruokaa (toisin kuin huumeita) on kuitenkin pakko syödä ja aineiden käytöllä saattaa olla vakavampia negatiivisia (henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia) sivuvaikutuksia?

[…] jälkiruoka, joka lennättää aterian päätteeksi syöjän 7. taivaaseen, ihan kuten jälkiruuan kuuluukin.

– Ruokabloggari Nanna

Sosiaalisen elementin lisääminen hedoniaan – ruoan, seksin tai alkoholin jakaminen toisten kanssa – kenties luo tietyllä tapaa jatkuvuutta; mielihyvän tuottamisen sivutuotteena syntyy vahvempia sosiaalisia yhteyksiä. Näistä yhteyksistä taas voi olla monia hyötyjä pidemmällä tähtäimellä. Nautinto on kuitenkin melko lyhytjänteistä iloa: se on mieleltään terveelle melko helppoa saavuttaa, mutta se myös haihtuu kohtalaisen nopeasti. Vakavan sairauden tai muun suuren epäonnen koittaessa suklaakakku on laiha lohtu… Toisin kuin tieto siitä, että on elänyt hyvän elämän, mitä käsittelen seuraavaksi.

I can’t get no, oh no no no
Hey hey hey, that’s what I say
I can’t get no

– The Rolling Stones

 

Merkityksellisyyden kokeminen

Onnellisuustutkimus on viime aikoina alkanut suuntautua yhä enemmän sille kannalle, että onni saavutettaisiin onnen etsimisen sijaan tekemisen sivutuotteena. Joitain vuosia sitten huomasin itsekin elämän tavoitteeseen liittyvien ajatusteni siirtyvän henkilökohtaisen onnellisuuden maksimoinnista hyvän lisäämiseen maailmassa. Merkityksellisyyden kokemuksia, eli eudaimonista hyvää oloa itselleni tuottaa, kun saan aikaiseksi jotain, mikä on muuttanut maailmaa enemmän arvojeni mukaiseksi. Ajattelen usein, kuinka voisin kuoleman koittaessa satunnaisella hetkellä todeta antaneeni ainakin yhtä paljon kuin olen saanut. Tämän huomioidakseni yritän varmistella, että pitkän tähtäimen tavoitteiden saavuttamiseen johtavalla polulla otetut askeleet itsessään parantaisivat jotenkin maailmaa. Pidän muuttoapuna olemisesta; yleensä muuton jälkeen ajattelen, että “huh, nyt olen tehnyt elämässäni ainakin jotain, jossa on ollut järkeä, vaikka huomenna kuolisin ja kaikki ajatukseni paljastuisivat hölynpölyksi”.

Yleisemmällä tasolla, tutkijat ovat ehdottaneet antiikin ajatteluun ja psykoterapian suuriin suuntauksiin nojaten kuusiosaista eudaimonisen hyvinvoinnin mallia [1]:

  1. Itsensä hyväksyminen: omien vahvuuksien ja heikkouksien tunteminen ja hyväksyminen.
  2. Positiiviset suhteet toisiin: rakkauden, empatian ja kiintymyksen läsnäolo elämässä.
  3. Henkilökohtainen kasvu: jatkuva kehittyminen ja avoimuus uusille kokemuksille (myös haasteille) elämän eri vaiheissa.
  4. Tarkoitus elämässä: tavoitteet, sekä suunnan ja merkityksen kokemus niin jokapäiväisessä elämässä kuin kovissa vastoinkäymisissäkin.
  5. Ympäristön hallinta: kyky muokata ympäristöä omiin tarpeisiin ja kykyihin sopivaksi.
  6. Autonomia: itsenäisyys, mahdollisuus muiden hyväksynnästä ja odotuksista vapaaseen toimintaan.

Näistä kuudesta osa-alueesta moni näkyy myös niin kutsutussa itsemääräytymisen teoriassa. Sen mukaan (yksinkertaistaen) motivaatiolla on kaksi komponenttia: autonominen ja kontrolloitu, motivaatiotyypin selittäessä määrää paremmin käyttäytymistä. Autonominen motivaatio merkitsee toimimista tuntien, että se tapahtuu täysin omasta tahdosta ja vaikutuksesta, kun taas kontrolloitu motivaatio pitää sisällään käyttäytymisen ulkoisen paineen ja vaatimusten vuoksi. Tämän itseohjautuvuuden eli autonomian sanotaan olevan yksi kolmesta inhimillisestä perustarpeesta, joista muut ovat tarve tuntea itsensä päteväksi (kyvykkyys, kompetenssi) ja tarve kokea suhdetta muihin ihmisiin (halu kokea itsensä ymmärretyksi ja välitetyksi). Näiden perustarpeiden merkittävyydelle on kertynyt mukavasti tutkimusnäyttöä viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajalta ja itsemääräytymisen teoriaa onkin ehdotettu myös kaiken terveyskäyttäytymisen perusmalliksi. [2, 3]

Eudaimonisen onnen etsintä on sosiaalisesti paljon hedonian haikailua hyväksyttävämpää – eikä välttämättä syyttä, sillä eudaimonia usein hyödyttää nimenomaan sosiaalista yhteisöä. En väitä, etteikö aistinautinnolla olisi sijaa onnellisten ihmisten yhteiskunnassa, mutta uskaltaisin vihjata, että ihmiset saattaisivat kyetä paremmin saavuttamaan onnellisen elämän tavoitteensa pyrkimällä ensisijaisesti hyödyttämään muita. Yhdessä ensimmäisistä tämän blogin kirjoituksista totesin “mitä teet, siksi muutut”. Näyttää siltä, että pysyvää onnellisuutta emme välttämättä voi tehdä itsellemme, mutta saavutamme tavoitteemme tehdessämme sen toiselle, samalla pitäen huolta kuudesta eudaimonian osa-alueesta elämässämme.

 “Ihminen haluaa koskettaa taivasta, haluaa kokea kunniaa ja hurmiota, mutta juju on se, että sen eteen on tehtävä työtä. Sitä ei voi ostaa, sitä ei löydä kadunkulmasta, eikä sitä voi varastaa tai ruiskuttaa suoneen tai survoa perseeseen; se on ansaittava.”

– Anthony Kiedis (Red Hot Chili Peppers) [4, s. 438]

 

Lähteitä:

[1] Ryff, C. D., & Singer, B. H. (2008). Know thyself and become what you are: A eudaimonic approach to psychological well-being. Journal of Happiness Studies, 9:13–39

[2] Ng, J. Y., Ntoumanis, N., Thøgersen-Ntoumani, C., Deci, E. L., Ryan, R. M., Duda, J. L., & Williams, G. C. (2012). Self-Determination Theory Applied to Health Contexts A Meta-Analysis. Perspectives on Psychological Science, 7(4), 325-340.

[3] Ryan, R. M., & Deci, E. L. (2000). Self-determination theory and the facilitation of intrinsic motivation, social development, and well-being. American psychologist, 55(1), 68.

[4] Kiedis, A., & Sloman, L. (2009). Arpikudos – Anthony Kiedisin tarina. Keuruu: Otavan kirjapaino.

Harjoitukset alkavat

English summary: People often condition their actions on the actions of others. This may be helpful at times (“let it be known that those who betray me shall face a painful death”), but often in ordinary life, it’s beneficial to adopt a simple strategy, which you know is in accordance with what you want. So, it might we worthwhile not to let asshats define your mood and level of generosity. Instead, maybe train yourself to not expect anything in return for acting decently. Maybe not spend energy to figure out, if each person “deserves” your kindness. Maybe remember what you value, and not become what you don’t.

Usein ihmiset ajattelevat, että he kyllä kohtelisivat toisia hyvin, jos vain toiset ensin kohtelisivat heitä hyvin. Että on vain kohtuullista olla antamatta toisille, ennen kuin toiset antavat itselle. Odottaa ensin toiselta anteeksipyyntöä, pyytää sitten itse anteeksi.

Mutta mitä vapautta tämä on? Jos vain reagoi muiden tekemisiin, antaa toisille vallan vaikuttaa omaan tahtoonsa. Oma käytös ulkoistetaan muille, valinnanvapaus annetaan pois ja antaudutaan muiden vietäväksi.

Jos haluaa olla itsenäinen ja aidosti vapaa, on fiksumpaa toimia omien arvojensa mukaisesti, riippumatta muiden tekemisistä. Kuinkakohan usein ylipäätään kukaan on mykkäkoululla ”antanut toiselle opetuksen”, josta on ollut pitkän tähtäimen hyötyä?

Jos et ole vielä miettinyt strategiaasi tälle vuodelle, kokeile halutessasi anteliaisuutta ja ole mukava kaikille, odottamatta mitään heidän käytökseltään sinua kohtaan. Silloin kun joku tekee jotakin mielestäsi ärsyttävää, voit myös yrittää löytää hänen tekojensa taustat. Sanoiko hän pahasti, koska on ilkeä, vai oliko hänellä huono päivä? Voiko olla, että hän oli vain peloissaan? Entä pitäisikö sinun samalla olla vihainen hänen sanoilleen, hänen persoonalleen tai tyylilleen, hänet kasvattaneille vanhemmille, hänen vanhempiensa vanhemmille vai alkuräjähdykselle, jonka tuloksena loppujen lopuksi itsekin olet parhaillaan tätä lukemassa?

Esimerkiksi jouluna on helppo harjoitella hyväntahtoisuutta. Mutta miksi tehdä mitään vain kerran vuodessa? Kiitollisuuskin lisää henkilökohtaista hyvinvointia, mutta siitä ei ole iloa, jos sitä harjoittaa vain kiitospäivänä. Kun uskoo siihen, että hyväntahtoisuuden lisääminen lisää maailman hyvinvointia, voi sen ottaa ohjenuorakseen ja jakaa ennakoivia iskuja päivittäin.

On myös poikkeuksellisen vapauttavaa määritellä itse itsensä ja toimia sen mukaan, mitä pitää oikeana. Toimintatapamme muuttuvat helpommiksi (ja täten yleistyvät) käytön myötä – halusimme tai emme. Jokainen päivä siis olkoon sen harjoittelua, kuinka haluamme kohdella muita loppuelämämme jokaisena päivänä.

Mukavaa vuotta juuri sinulle!

Yhteistyön manifesti

English summary: In this post, I challenge some conventional wisdom about the dog-eat-dog view of work life. I claim that you can enjoy things before succeeding first, that looking out for others (instead of just “the number one”) can lead to good things, and that life is not a damned zero-sum game, unless you make it one.

Kolme harhaa hyvinvoinnista ja ehdotus paremmasta arkkitehtuurista

Niin opiskelijat, tutkijat kuin yritysmaailman tietotyöläisetkin joutuvat tekemään päivittäin valintoja: ottaen huomioon rajalliset resurssini, autanko muita vai keskitynkö itseeni? Tässä tekstissä käsittelen sitä, miten yhteistyö nivoutuu menestykseen ja onnellisuuteen ja kuinka tämä tietäen voidaan edistää niin yhteisön kuin yksilöidenkin hyvinvointia.

1. Harha: “Voin nauttia, kun ensin olen menestynyt”

Ihmisellä on perustavanlaatuinen tarve pyrkiä kohti sitä, minkä hän kokee vievän lähemmäksi onnellisuutta. Tätä voi havainnollistaa kysymällä itseltään, miksi jotain tiettyä asiaa tekee ja esittämällä vastaukseen uuden kysymyksen ”mitä saan siitä?”. Lähes aina jälkimmäistä kysymystä toistamalla jossain vaiheessa vastaukseksi tulee onnellisuuden lisääminen ja pahan olon vähentäminen – onnellisuus määriteltäköön tässä yhteydessä Peterson, Park ja Seligmanin (2005) mukaan positiivisiksi tunteiksi, merkityksellisyyden kokemukseksi ja flow-tilan yleisyydeksi, vaikka muitakin määritelmiä löytyy.

Länsimaisessa kulttuurissa menestys nähdään usein onnellisuuden edellytyksenä. Ajattelemme, että ihmiset ensin menestyvät ja tavoitteensa saavutettuaan alkavat viimein voida hyvin ja onnellisesti. Tämä johtaa siihen, että lähetämme lapsemme jo nuorina propagandaleirille eksoottiselle Josvain Sitkun saarelle. Siellä lapsi oppii ajattelemaan, kuinka jos vain hän olisi laihempi tai lihavampi tai tavallisempi tai erikoisempi, hän voisi olla onnellinen. Siellä lapsi oppii Sitkun rukouksen: sit ku pääsen yläasteelle / lukioon / yliopistoon / työelämään / eläkkeelle, voin olla onnellinen. Siellä lapsi oppii toimimaan, kuten häneltä odotetaan.

https://i0.wp.com/www.daringtodo.com/wp-content/uploads/2010/07/800px-Montecristo_islet.jpg

Josvain Sitku, zombien kansoittama saari Tyynellämerellä (Kuvalähde)

2. Harha: “Onnellisuus on yksinpeli, jossa eniten kerännyt voittaa

Yllä mainittu ajatusmaailma vaikuttaa tottelevaisen ja kyseenalaistamattoman työläisen ihanteelta; sellaiselta, joka vastasi aikanaan teollisuusyhteiskunnan tarpeisiin. Haluaisin esitellä vaihtoehtoisen ajattelutavan. Entä jos pyrkisimmekin etsimään myönteisiä asioita juuri tästä elämäntilanteestamme (positiiviset tuntemukset), asettaen tärkeäksi kokemiamme pidemmän tähtäimen tavoitteita (merkityksen tunne) ja tehdessämme jotain, keskittyisimme vain ja ainoastaan siihen (flow-kokemusten lisääminen)?

Ensinnäkin, onnellisuus ei ole sidottu ulkoisiin olosuhteisiimme ja niin lottovoittajat kuin neliraajahalvauspotilaat vaikuttavat palaavan – uskomatonta kyllä – melko nopeasti onnellisuutensa perustasolle. Toisekseen, ei ole mahdotonta, että tyytyväiset ihmiset suoriutuvat tehtävistä onnettomia paremmin, sen sijaan että syy-seuraussuhde olisi yksisuuntainen (onnistuminen -> tyytyväisyys). Kolmanneksi, muiden ihmisten auttaminen näyttää lisäävän auttajan omaa onnellisuutta: esimerkiksi saman rahamäärän käyttäminen toisen hyväksi voi lisätä hyvänolontunnetta enemmän, kuin sen käyttäminen itseen. Tämän kaiken huomioon ottaen voimme alkaa hahmottaa, miksi kannattaisi mieluummin käyttää aikansa jonkun muun auttamiseen kuin ulkoisten (esim. rahallisten) palkintojen individualistiseen tavoitteluun.

3. Harha: “Resurssin jakaminen puolittaa sen”

Peliteoriassa kutsutaan nollasummapeliksi sellaista tilannetta, jossa yhden henkilön voitto tarkoittaa toisen häviötä: jos jaamme kakkua ja minä saan enemmän, silloin sinä saat vähemmän. Tosielämässähän tällaiset tilanteet ovat harvinaisia – voin periaatteessa aina leikata herkkuhimoiselle itselleni enemmän ja leipoa sinulle kokonaisen kakun myöhemmin, jolloin voitamme molemmat. Silti varsinkin yritysmaailmassa kaikesta kaunopuheisuudesta huolimatta jaotellaan kaupantekotilanteiden osapuolet voittajiin ja häviäjiin.

On helppo ymmärtää, miksi tällaisesta näkökulmasta tuntuu luonnottomalta pyrkiä auttamaan toista, joka näyttää kilpailevan siitä palkankorotuksesta tai kaupasta, niistä hyvistä arvosanoista tai siitä apurahasta. Hieman katsantokantaa laajentamalla saattaa kuitenkin huomata, ettei pelaa nollasummapeliä, vaan onkin samanaikaisesti mahdollista edistää molempien osapuolten tavoitteita. Elämä on monimutkaisempaa kuin yksittäinen kakunleikkaustilanne ja tämä aiheuttaa äärettömän määrän polkuja äärettömään määrään lopputuloksia.

Yhteistyön ja menestyksen arkkitehtuuri

Haluaisin haastaa sinut – niin, juuri sinut, joka luet tätä juuri nyt – pieneen ajatusleikkiin. Haluaisin, että pohdit jotakin, mitä vain, kilpailuasetelmaa ja miettisit, miltä asetelma näyttäisi maailmassa, jossa seuraava virke olisi totta:

Siedettävä elämä vaatii yhteistyötä, joka synnyttää menestystä ja onnellisuutta, joka edistää sekä menestystä että elämän siedettävyyttä.

Mutustele asiaa hetki; mitä tapahtuu joko-tai-tilanteille? Voisitko auttaa läheistäsi projektissaan ja edistää omia tavoitteitasi? Voisitko tavata ystäviäsi säännöllisesti ja pitää opintojesi tasoa yllä? Voisitko lisätä menestystäsi pyrkimällä lisäämään elämääsi aiemmin mainittuja onnellisuuden komponentteja juuri nyt?

(Julkaistu osin Status-lehden numerossa 3/2012 otsikolla “Onnellisuudesta, menestyksestä ja yhteistyön kulttuurista”.)