Tavallista vai taikaa

English summary: we’re drawn to pay attention to weird things, because they’re weird and thus potentially meaningful in some evolutionary sense. But, on the contrary, the “ordinary” things are almost invariably more meaningful to us in an environment, where pseudo-information runs rampant. I make a case for wondering about the “ordinary” stuff, and concentrating less on the things that seem amazing/new/sensational. 

Ilmassa killuvat linnut ja muita ihmeellisiä itsestäänselvyyksiä

Irtauduin kerran talven keskeltä pitkään odotetulle lomalle Costa Rican lämpöön. Lomalukemistooni kuului taikuri-psykologi (mikä upea titteli!) Richard Wisemanin kirja Yliluonnollinen ilmiö, joka nimensä mukaisesti käsittelee nk. selittämättömiä ilmiöitä.

Lopuksi, kun kirjassa oli selitetty koko joukko erilaisia ilmiöitä ennustamisesta ja enneunista spiritismiin ja telekinesiaan, Wiseman viittasi mielenkiintoiseen ajatuskokeeseen:

Kuvittele, että joku löytäisi joen, jossa virtaa viini, tai keksisi keinon saada esineen kellumaan ilmassa. Kuinka paljon olisit valmis maksamaan, että pääsisit katsomaan viinijokea tai leijailevaa esinettä?

On luonnollista ajatella, että moisten ihmeiden näkemisestä voisi maksaa ilolla isonkin summan. Mutta kun kuulemme niiden olleen uutisankkoja, olo tuntuu jotenkin tyhjältä.

Kun kuulemme miten ennustajat toimivat tai meille kerrotaan, kuinka ihmiset eivät oikeasti käytä vain pientä osaa aivokapasiteetistaan, tuntuu kuin maailmasta katoaisi pieni ripaus taikuutta. Mutta toisaalta… Entä ne käsittämättömät asiat, joita koemme joka päivä –  ne, jotka häviävät tietoisuudestamme kun otamme ne itsestäänselvyyksinä? Jos levitaation ja ehtymättömän viinivaraston käytännön hyödyt (tai, jos asiaa ajattelee tarkemmin, ehkä ennemminkin “seuraukset”) jätetään huomiotta, eikö joki täynnä vettä ole lopulta tietyllä tapaa yhtä ihmeellinen kuin joki täynnä viiniä, tai maata kohti pyrkivä esine yhtä ihmeellinen kuin taivasta kohti pyrkivä? Tieteentekijöillekin toimintaperiaatteltaan selittämätön voima vetää meitä joka päivä kohti maan keskipistettä, emmekä edes huomaa sitä!

Mutta marssiessamme apatian suolla, unohdamme tavallisten asioiden ihmettelyn ja keskitymme jo pian huuhaaksi osoittautuviin

Näitä asioita mietin, kun lillun vedessä, viidakon ympäröimällä suojaisella poukamalla. Kuinka älytöntä on, että linnut pysyvät ilmassa, tai miten vesi on painavimmillaan juuri neljässä celsiusasteessa? Kuinka kuun sirpistä heijastuva valo tulee planeettamme läheisestä, valtavasta tulipallosta – ja kun katsomme kyseistä tulipalloa, näemme sen siinä kohtaa taivasta, missä se todellisuudessa oli kahdeksan minuuttia sitten?

Kun palaan loskaiseen Suomeen, yritän tietoisesti huomata uutta asioissa ympärilläni, eikä kelikään tunnu niin kamalalta. Tiedän, että tulevaisuudessakin toistuvasti hukun arjen kiireisiin ja unohdan, miten älytöntä on tuurin määrä, joka on sinutkin johdattanut lukemaan tätä postausta näin pitkälle. Mutta ei se mitään.

Anopillani on ollut joskus tapana puhua “Arkipaskasta”. Määritelmällisestihän arkipaska on arkipaskaa – mutta se voi myös olla melkoisen hämmästyttävää! Ja sen huomaamiseen ei tarvita edes selvänäkemistä.

Lukemistoa:

Yliluonnollinen ilmiö: Totuus on jossain sisällämme

Sleights Of Mind: What the Neuroscience of Magic Reveals About Our Brains

The Invisible Gorilla and Other Ways Our Intuition Deceives Us

Muistatko, mitä sinulle ei kerrottu?

English summary: a good rule for judging anything you hear, is to try and figure out what was left out of the story. It might well be more important than what was actually said. 

Tuttuni Facebookissa kertoi, kuinka oli kuullut miehen ja naisen väittelevän baarin tupakkapaikalla siitä, onko lause ”kukin saa niskaansa vain sen verran paskaa, kuin pystyy kestämään” totta. Nainen uskoi lausahduksessa olevan perää, mies ei – perusteluiksi tämä antoi lastensa kuoleman ja siitä asti jatkuneen alkoholismin.

Tarina on raju, mutta se sai ajattelemaan, miksi väite onnettomuuksien kullekin sopivaksi räätälöinnistä kuulostaa intuitiivisesti oikealta. Itsekin muistan valtavan määrän selviytymistarinoita, joiden päähenkilö nousee tappioista huolimatta lopulta jaloilleen. Tässä kirjoituksessa en kuitenkaan paneudu sinnikkyyden merkitykseen hyvän elämän elämisessä (se vaikuttaisi elintärkeältä), enkä siihen kuinka ihmiset rajusti yliarvioivat merkittävien tapahtumien (kuten halvauksen tai lottovoiton) vaikutuksen henkiselle hyvinvoinnilleen. Sen sijaan keskitymme erääseen vajaavuuteen päivittäisessä päättelyssämme: hiljaisen todistusaineiston ongelmaan (kuten Nassim Taleb asian ilmaisi) tai WYSIATI-ilmiöön (what-you-see-is-all-there-is, Daniel Kahnemanin termi).

Asian ydin on tässä: kun joku selviää merkittävästä vastoinkäymisestä, tämä usein kertoo kasvamistarinan. Kun joku ei selviä merkittävästä vastoinkäymisestä, tämä harvemmin kertoo mitään. Samasta syystä muistamme useampia tarinoita henkilöistä, jotka onnettomuutta ennen rukoiltuaan selvisivät siitä hengissä,  kuin niistä, jotka rukoilusta huolimatta eivät selvinneet. Villin lännen sananlaskun mukaan, ”dead men tell no tales” – tarinaniskentää varten on parempi olla elossa.

Miksi tämä on tärkeää? Ihmismielen ominaisuuksiin kuuluu vaikeus kuvitella mainitsematta jätettyjä asioita, mutta usein tärkeintä on juuri se, mitä jätettiin kertomatta. Kuva yllä havainnollistaa näkökenttäämme. Jos sanon, että siinä on laiskiainen puussa, mitä kaikkea jätänkään kertomatta?

On helppo hurmaantua myyjän esittäessä onnistuneita asiakaskeissejä toisensa jälkeen. On helppo masentua, jos Facebookin uutisvirran perusteella kaikilla muilla näyttää menevän upeasti. On helppo ihmetellä tarinaa siitä, kuinka joku USA:ssa voitti lotossa seitsemästi putkeen. Paremman kuvan maailmasta saamme kun huomaamme, etteivät myyjät puhu epäonnistumisista (ainakaan useimmiten), Facebookissa valittaminen on paheksuttavaa (ainakin useimmille) ja kun kymmenet miljoonat ihmiset lottoavat päivä toisensa jälkeen, joku väistämättä ennen pitkää voittaa useasti (ja kirjoittaa siitä kirjan).

Vältä vatsavaivoja – pureksi ennen nielemistä.

Suositeltavaa lukemistoa:

Nassim Nicholas Taleb – The Black Swan: The Impact of the Highly Improbable

Daniel Kahneman – Thinking, Fast and Slow (kappaleissa 5, 8, 12, 17 ja 24 on luotettavaa tietoa, kappaleisiin 3-7, 9, ja 11 kannattaa suhtautua varauksella. Lähde.)

Millaiset asiat ovat sinulle helppoja? Johdatus käyttäytymisarkkitehtuuriin

English summary: In this post, I point out that learning happens in the brain, and thus learning things changes the brain. It is pretty spectacular. Just not in the sense that it’s worthy of an exclamation mark after a news story headline on how baking cookies “changes one’s brain”. Still, you might want to consider your actions, as those are the ones that may eventually become ingrained habits.

Viime vuosina neurotieteet ovat edenneet suurin harppauksin eteenpäin ja aivojen toiminnasta tiedetään valtavasti enemmän, kuin vielä lyhyt hetki sitten. Yksi tärkeistä löydöksistä koskee aivojen rakennetta: niissä tapahtuu muutoksia – fyysisiä, kokemuksen luomia muutoksia – läpi elämän.

Yksi tapa havainnollistaa asiaa on ajatella, kuinka aivot ovat kuin metsä, jonka paljon kuljetuille alueille muodostuu polkuja, joita pitkin kulkeminen helpottuu. Mitä enemmän jotain asiaa tekee, sitä helpommaksi se tulee – esimerkiksi mitä enemmän kiukuttelee, sitä paremmaksi tulee kiukuttelussa. Moni lienee kuullut myös tutkimuksista, joissa huomattiin lontoolaisten taksikuskien tilan hahmottamista käsittelevien aivoalueiden olevan fyysisesti erilaiset kuin tavallisilla tallaajilla, tai siitä, miten kielten oppiminen muuttaa aivoja. Tämä ei sinänsä ole ihmeellistä, koska oppiminen tapahtuu (esimerkiksi aineettoman “sielun” sijaan) aivoissa ja muissa hermostorakenteissa; mitä sinne kylvää, myöhemmin sieltä niittää.

Toistaiseksi aivoja voi käyttää vain yksi henkilö, niiden omistaja. Teemme päivittäisessä elämässämme valintoja, joista muovautuu polkuja aivojemme metsään. Toimimme siis paitsi kulkijoina, myös muovaajina – arkkitehteina. Siinä, missä rakennusarkkitehdit muokkaavat fyysistä ympäristöä ja sitä kautta jopa käyttäytymistä, käyttäytymisarkkitehdit muuttavat käyttäytymistä mielensisäisten rakenteiden avulla. Kun tulet tietoiseksi omasta käyttäytymisestäsi ja pyrit aktiivisesti muuttamaan sitä haluamaasi suuntaan, muutut satunnaisesta kulkijasta käyttäytymisarkkitehdiksi.

Käyttäytymisarkkitehtuurilla tässä blogissa viitataan sellaisten mielensisäisten käyttäytymismallien luomiseen, jotka tilannetekijöihin yhdistettynä saavat yksilöt, tiimit ja yhteisöt voimaan ja toimimaan paremmin niin suorituskyvyn, kuin hyvinvoinninkin kannalta.

Käyttäytymisarkkitehtuurin taustatieteinä voi nähdä psykologian ja erityisesti sosiaalipsykologian, mutta se ei rajaa itseään yksittäiseen tieteenalaan. Sen tuntemuksesta voi hyötyä niin oman itsensä hallitsemisessa kuin muiden käyttäytymisen ymmärtämisessä, ennustamisessa ja muuttamisessa.

Mitä teet, siksi muutut. Mitä aiot tehdä huomenna?

Kirjallisuutta:

  • John B. Arden – Rewire Your Brain: Think Your Way to a Better Life
  • Richard H. Thaler & Cass R. Sunstein – Nudge: Improving Decisions About Health, Wealth, and Happiness
  • Bruce Hood – The Self Illusion: How the Social Brain Creates Identity