English summary: to finish things, you must start them first. One way to control stress is thus to avoid getting overwhelmed by the totality of a task: “how can I start this” is a better question than “how can I finish this” in many contexts. For me, having everything in a list I trust I’ll check later, has worked to silence a nagging sense of having forgotten something.

Ei liene uutta tietoa kenellekään, että saadakseen jotain aikaan täytyy ensin aloittaa. Mitä se todella tarkoittaa, ei sitten olekaan enää niin itsestäänselvää. Neil Fioren erinomaisessa kirjassa The Now Habit puhutaan paljon nimenomaan aloittamisen tärkeydestä. Kirja antaa vinkkejä siihen mitä tehdä, kun tekemisen valtavan määrän vuoksi jo aloittaminen tuntuu ylivoimaiselta. Monestihan ajatuskulku menee jotenkin näin: “pitäisi olla tekemässä A mutta B:kin on vielä kesken enkä ole vielä aloittanutkaan C:tä, ja oon jo aika väsynyt kaiken ajattelemisesta… hengailen nyt hetken vaan FB:ssa/luen uutisia/selailen Käyttäytymisarkkitehtuuria”. Ja mitään ei tule tehdyksi.

Psykologit kutsuvat löytäjänsä mukaisesti Zeigarnik-vaikutukseksi aivojen taipumusta pitää kiinni keskeneräisistä asioista. Legendan mukaan silloinen neiti Bluma Zeigarnik oli ravintolassa ja hämmästeli, kuinka tarjoilija muisti tarkasti kaiken, mitä he olivat syöneet – kunnes he saivat maksettua. Maksutapahtuman jälkeen kysyttäessä tarjoilijalla ei ollut enää käryäkään siitä, mitä seurue oli tovi sitten tilannut. Zeigarnik-vaikutuksen tulokseksi voi ajatella sitä tunnetta, joka keskeyttää ajatuksesi ja kuiskaa ”Pssst, hei! Etkös nyt unohtanut jotain?”.

Tuottavuuden kannalta on paradoksaalista, että asioita pitää aloittaa jotta ne voi lopettaa, mutta mitä enemmän asioita on aloittanut, sitä enemmän ja useammasta asiasta Zeigarnik tökkii aivoja. Koska nykyaikaisen tietotyön maailmassa kiireellisiä asioita saattaa tulla valtavasti päivän aikana, on syytä osata vaihtaa tehtävästä toiseen sulavasti (ei kannata tehdä niitä yhtä aikaa, koska multitasking ei toimi). Sitten kun hoitaa yhtä kiirehommaa pois alta ja alkuperäinen tehtävä on jäänyt kesken, rouva Z keskeyttää ajatuksen virtaa nalkuttamalla alkuperäisestä asiasta, a) vieden resursseja nykyiseltä hommalta ja b) aiheuttaen virheitä nykyisessä tehtävässä.

Jotta voitaisiin keskittyneesti hoitaa yksi vihollinen (työtehtävä) alta pois ja sen jälkeen keskittyä täysillä seuraavaan, on Z vaiennettava. Tämä onnistuu yksinkertaisella niksillä: vakuuttamalla sille, että on olemassa suunnitelma. Kun kirjoittaa jonkinlaiselle listalle seuraavan, konkreettisen askeleen jonkin asian edistämiseksi, sitä koskevat ajatukset helpottavat kummasti.

Zeigarnik-vaikutusta voi mielestäni hyvin verrata nalkuttamiseen. Jos sinulle nalkutetaan siitä, kuinka tiskit on pesemättä, saatat pestäkin ne jossain vaiheessa. Jos sen lisäksi nalkutetaan jatkuvasti siitä, että asunto on imuroimatta, pyykit ripustamatta, vatsaläskit sulattamatta ja muutenkin olisi aika hommata oikea työ ja mennä parturiin, helposti noiden väliltä jättää valitsematta ja katsoo vielä yhden tv-ohjelman.

Yhteenvetona voitaisiin sanoa, että 1. on hyvä ajatella aloittavansa asioita sen sijaan, että ajattelee saavansa ne ”aikaiseksi”, 2. vain yhtä asiaa kerrallaan voi tehdä täysillä, koska moniajo ei toimi (itse asiassa se on vain nopeaa fokuksen vaihtamista asiasta toiseen) ja 3. tehtävien edistäminen mahdollisimman nopeasti ja vähin virhein vaatii täysiä resursseja. Tällöin muistutukset kannattaa siirtää pään sisältä sen ulkopuolelle. Ainakin itse voin sanoa eläväni aiempaan hosumiseen nähden tuotteliaampaa ja stressittömämpää elämää harjoittamalla näitä periaatteita.