Tag: resilienssi

“Mistä tässä tilanteessa on kyse?”: Henkisestä kriisinkestävyydestä yhteisölliseen kriisitoimijuuteen

Matti TJ Heino2 Comments

Olin puhumassa varautumismuotoilusta Sisäministeriön valtakunnallisessa turvallisuustapahtumassa, jonka teemana oli “Turvallisuutta alueellisella yhteistyöllä”. Tapahtumassa käsiteltiin monipuolisesti turvallisuuden ja kriisinkestävyyden parantamista. Keskustelut ja puheenvuorot toivat esiin monia tärkeitä näkökulmia ja käytännön kokemuksia niin valtionhallinnon kuin kuntien, kaupunkien, pelastusviranomaisten ja vapaaehtoistoimijoiden maailmoista. Tässä kirjoituksessa nostan esiin keskusteluja, jotka itse koin tapahtumassa tärkeiksi.

Ydinkysymys: “Mistä tässä tilanteessa on kyse?”

Yksi tärkeimpiä huomioitani oli, miten kaiken yhteistoiminnan ytimessä on kysymys: “Mistä tässä tilanteessa on oikein kyse?”. Kun Venäjä kertoo siirtävänsä vesirajoja, järjestetään kokous jossa tämä kysymys kysytään. Kun pelastusviranomaiset saavat tiedon onnettomuudesta, tämä kysymys kysytään. Kun alueen asukkaat näkevät uutisen merkittävistä säästötoimista, tämä kysymys kysytään. 

Päätöksentekotutkimuksesta tiedämme, että yksilöinä tilannekuvakysymystä kysyttäessä selaamme ensin läpi aiempia kokemuksiamme. Sitten lukkiudumme ensimmäiseen asiantuntemuksemme pohjalta tilanteeseen sopivaan kokemukseen: “tämä tilanne on kuin [aiempi kokemus]”. Sen jälkeen tilannekuvan tarkentamisessa painotamme ennakkoajatuksemme puolesta puhuvia vihjeitä, jättäen valtaosan siihen sopimattomista vihjeistä huomiotta. Tämä ei tavallisesti ole ongelma, vaan säästää energiaa samalla tapaa, kuin emme kävellessäkään kiinnitä huomiota jokaiseen askeleeseen. Muutamme näkemystämme vasta kompastuessamme.

Voit kokea prosessin katsomalla alla olevan kahden minuutin videon. Huomaatko vastauksesi kysymykseen “Mistä tässä on kyse?” muuttuvan? 

Toimintaympäristöjen luonne

On ensisijaisen tärkeää ymmärtää erilaisten toimintaympäristöjen luonne. Monimutkaisissa (complicated) ympäristöissä ongelmat ovat usein selkeästi määriteltävissä, optimoitavissa ja ratkaistavissa tarkan analyysin ja asiantuntemuksen avulla. Kompleksisissa (complex), epävarmuuden ympäristöissä sen sijaan konteksti on jatkuvasti muuttuva ja ennalta-arvaamaton, mikä vaatii joustavaa ja mukautuvaa lähestymistapaa. VUCA-maailmassa (Volatility, Uncertainty, Complexity, Ambiguity) toimiminen edellyttää kykyä käsitellä epävarmuutta ja hyödyntää satunnaisuutta tulematta sen hämäämäksi. 

Toimintaympäristöjä koskeva dia esityksestäni. Ks. myös aihetta koskeva kurssi.

Varsinkaan epävarmuuden toimintaympäristöissä emme voi koskaan huomioida kaikkea, sillä yksityiskohtia on liikaa älykkäimmällekin yksilölle.  Koska taipumuksemme on jumiutua ensimmäiseen “mistä tässä on kyse?”-kysymykseen sopivalta tuntuvaan vastaukseen, tilannekuvan muodostus vaatii monien näkökulmien mukaan ottamista. Vain monipuolisen tilannekuvan avulla voidaan luoda kestäviä ja tehokkaita ratkaisuja VUCA-ympäristössä, välttyen ryhmäajattelun vaaroilta. Ikävä kyllä, vaikka olisikin hienoa pystyä aidosti “astumaan toisen saappaisiin”, ihmisen kyky tehdä sitä on rajallinen. Siksi toisten näkökulmat täytyy ottaa mukaan päätöksentekoon sellaisina, kuin ne tulevat heiltä. 

Toimintatapoja koskeva dia esityksestäni. Ks. myös aihetta koskeva kurssi.

Kiinnostava kysymys onkin, kuinka saamme moninaiset näkökulmat päätöksentekoon silloin, kun täytyy reagoida enemmän tai vähemmän kiireellisesti. Näissä tilanteissa kun on tapana kokoontua pienellä ydinpäättäjistä koostuvalla porukalla, ja laajempaan tilannekuvan muodostukseen jää usein vähäisesti aikaa. Tästä pääsemme reaaliaikaisen tiedon merkitykseen.

Reaaliaikainen tieto päätöksenteon tukena?

Eräässä puheenvuorossa korostettiin nopeasti saatavilla olevan tiedon merkitystä. Hektisissä tilanteissa ajoittainen kuulumisten vaihtaminen verkostoissa ei riitä, vaan tarvitaan jatkuvaa ja reaaliaikaista tietoa tilanteen kehittymisestä. Edellä kuvaamissani monimutkaisissa tilanteissa ydinasiantuntijoiden ymmärrys voi riittää, mutta kompleksisissa epävarmuuden ympäristöissä tarvitsemme laajemmin näkemyksiä. Tämä vaatii uusia tiedonkeruutapoja ja keskustelevuutta viestintään. Ministeriönkin edustaja muistutti, että jokainen meistä on turvallisuustoimija: turvallisuus ei ole vain viranomaisten vastuulla, vaan se on yhteinen tehtävä, joka vaatii kaikkien osallistumista ja yhteistyötä. “Yhteisöllisyys on kaiken pohja”, todettiin eräässä järjestötoimijan puheenvuorossa.

Strategiatyön onnistuminen

Samoin kuin tilannekuvan muodostamisessa, onnistuminen strategiatyössä edellyttää monen näkökulman huomioimista. Uskaltaisin väittää, että strategiaa ei voi jalkauttaa, vaan se jalkautuu niiden toimesta, jotka kokevat siitä omistajuutta – eli jotka kokevat olevansa aidosti sen osa. Tähän taas vaikuttaa osallisuuden kokemus. “Kulttuuri syö strategioita aamupalaksi” oli väittämä, jota koeteltiin eräässä keskustelupaneelissa, eikä kulttuuria voida muuttaa ylhäältä tulevalla päätöksellä. Tämä tarkoittaa, että organisaation jäsenet tai asukkaat ja muut paikalliset toimijat – kuten järjestöt – tulisi ottaa mukaan suunnitteluun ja päätöksentekoon.

Houkuttelevimmat säästökohteet

Tapahtumassa korostettiin myös ennaltaehkäisevän työn merkitystä. Vaikka “ennaltaehkäisevä työ on edullisinta työtä”, kuten monesti kuului, säästöpaineiden alla hyvinvointi, terveys ja turvallisuus ovat usein ensimmäisinä leikkauslistalla. Keskusteluissa huomioitiin myös se, ettei kukaan säästöjä toteuttava taho kuitenkaan väitä em. asioiden olevan vähäarvoisia; “niihin ei vain ole varaa”. Pitkällä aikavälillä toki on enemmän kuin vähän hankalaa, jos kustannuksia siirretään tulevaisuuteen samalla heikentäen yhteisöjen kykyä vastata häiriötilanteisiin.

Monissa menestyvissä yrityksissä työntekijät saavat käyttää osan työajastaan omiin, itselleen tärkeisiin projekteihin. Tämä itseohjautuvuus voi tuntua houkuttelevalta säästökohteelta vakaissa oloissa, mutta epävarmoissa tilanteissa se luo tarpeellista diversiteettiä ja työkaluja, joita yhdistelemällä voidaan luoda ennalta-arvaamattomia ratkaisuja ennalta-arvaamattomiin tilanteisiin.

Tämä periaate voisi hyödyttää myös julkista sektoria ja vapaaehtoistoimijoita. Kuinka voisimme resursoida moninaisia näkökulmia päätöksentekoon tuottavaa verkostotyötä enemmän, kun sen arvo usein mitataan vasta kriisitilanteessa, joka ei noudata budjetointisykliä?

Henkinen kriisinkestävyys vs. yhteisöllinen kriisitoimijuus

Yksi keskeisistä aihepiireistä tapahtumassa oli henkinen kriisinkestävyys. Sosiaalipsykologian näkökulmasta on tärkeää huomioida, että kriiseissä yhteisövasteet ja sosiaaliset (turva)verkot ovat olennaisempia kuin yksilön kestävyys. Siksi pohdinkin, olisiko henkisen kriisinkestävyyden rinnalla – tai sen sijaan – hyödyllistä puhua “yhteisöllisestä kriisitoimijuudesta”? Tämä korostaisi yksilöiden sietokyvyn sijaan yhteisön roolia ja kollektiivisia toimintatapoja kriisien hallinnassa ja niistä selviämisessä. 

Vastikään julkaistussa tutkimusartikkelissani kuvaan sitä, kuinka turvallisuuden tunnetta ei ole yleensä hyödyllistä parantaa tunteeseen vaikuttamalla, vaan vaalimalla yhteisöjen kykyä vastata turvallisuusuhkiin. Asiaa avataan myös VNK:n käyttäytymistieteellinen ennakointi ja tieto tulevaisuuden hallinnossa -työryhmämme raportissa: Varautumisosaaminen, yhteisöllisyys ja selkeät toimintasuositukset lisäävät kriisivalmiutta.

Riskinhallinta epävarmuuden aikoina

Oma esitykseni Riskinhallinta epävarmuuden aikoina: Väestön osallistaminen varautumis- ja ennakointimuotoiluun käsitteli sitä, kuinka väestön osallistuminen ja uudet tiedonkeruutavat voivat auttaa kysymykseen mistä tässä tilanteessa on oikein kyse? vastaamisessa. Esittelin pilottihankkeita, joita olemme toteuttaneet ns. mikronarratiivimenetelmällä. Kirjoitan näistä tarkemmin myöhemmin.

Esityksessäni kerroin muun muassa kokeilusta Kymenlaaksossa, jossa asukkaita rekrytoidaan kehittäjäverkostoon. Tämä “ihmissensoriverkosto” sitouttaa jäseniään alueen kehittämiseen ja tuottaa vakaina aikoina monipuolisia näkemyksiä yhteisön kehityskuluista, auttaen tunnistamaan hiljaisia signaaleja ja ennakoimaan tulevia haasteita. Häiriö-/kriisitilanteessa verkoston taas voi pivotoida tuottamaan reaaliaikaista dataa kentältä tilannekuvan muodostamisen ja päätöksenteon tueksi.

Hybridivaikuttaminen ja resilienssi

Hybridiuhkiin liittyen kävin tapahtumassa keskusteluja siitä, kuinka hybriditoimijat hyödyntävät satunnaisuutta “heittämällä savea seinään ja katsomalla, mikä tarttuu”. Tähän voisi vastata muokkaamalla järjestelmäämme niin, että se hyötyisi satunnaisuudesta: miten valjastaisimme saven hyötykäyttöön? Hybridivaikuttamisen ytimessä on epämääräisyys, joka jälleen pakottaa meidät tehokkaasti muodostamaan laajan joukon vastauksia kysymykseen mistä tässä tilanteessa oikein on kyse?

Mikäli hybridivaikuttamisen psykologiset mekanismit kiinnostavat, aiheesta löytyy Hybridiuhkakeskuksen kanssa yhteistyössä kirjoitettu raportti, jota olin mukana kirjoittamassa.

Resilienssistä puhuttaessa korvaani särähti sen määrittely kyvyksi “palata normaaliin häiriön jälkeen”. On tärkeää huomioida, että aidosti kestävät järjestelmät eivät vain palaa vanhaan normaaliin toimintaympäristön muuttuessa, vaan ne mukautuvat ja kehittyvät. Evoluutio on avainasemassa antihauraissa järjestelmissä, jotka vahvistuvat kriiseistä; myös tätä kuvaan edellä mainitsemassani tutkimusartikkelissa.

Entä pandemiat?

Meneillään oleva pandemia oli omasta näkökulmastani suurin yhteistä tilannekuvaa koskeva puute. Olen työskennellyt aiheen parissa viime vuodet Suomen Akatemian kriisinkestävyyttä ja huoltovarmuutta tutkineessa Kansalaissuoja-hankkeessa, ja lisäksi olen mukana pian alkavassa pandemian oppeja kartoittavassa, Valtioneuvoston Pandemiakriisin opetukset-hankkeessa. Olenkin hyvin kiinnostunut siitä, miksi meidän on ollut niin vaikeaa olla moniäänisiä Mistä tässä on oikein kyse? -kysymykseen vastaamisessa.

Aihetta koskevissa keskusteluissa ihmiset tuntuivat yllättyvän siitä tosiasiasta, että esimerkiksi ilmahygieniatoimin estettävissä olevat COVID-19 tartunnat nakertavat edelleen resilienssiämme, pitkäkestoinen koronavirustauti haastaa terveydenhuollon palvelupolkuja, ja toistaiseksi vakavimmat tuhot koituivat 2023 lopputalvesta. Onko tilannekuvamme yliriippuvainen siitä, millaiset aiheet mediaa sattuvat kiinnostamaan?

Yhteenveto

Sisäministeriön turvallisuustapahtumassa tuotiin esiin monia tärkeitä teemoja, jotka korostavat yhteistoiminnan ja ennaltaehkäisevän työn merkitystä turvallisuuden ja kriisinkestävyyden parantamisessa. Mistä tässä on oikein kyse? tuntuu olevan monen teeman keskiössä. Yhteisöllinen kriisitoimijuus, reaaliaikainen tiedonkeruu ja itseohjautuva verkostotoiminta ovat avainasemassa, kun pyritään rakentamaan aidosti kestävää yhteiskuntaa. Kuuntelemalla organisaatiomme jäseniä, asukkaita ja paikallisia toimijoita voimme muodostaa parempaa tilannekuvaa, välttää kalliita virheitä ja rakentaa turvallisempaa tulevaisuutta kaikille.

Osallistaminen on riskien hallintaa

Matti TJ Heino2 Comments

Tiivistelmä: Ennen kuin ongelma muuttuu katastrofiksi, on usein olemassa hiljaisia signaaleja, jotka viestivät tulevista haasteista. Kun terveyspalveluiden käyttö, rikollisuus tai taloudelliset indikaattorit osoittavat äkillistä heikentymistä, yhteisöllisyyteen ja asenteisiin liittyvät varoitusmerkit ovat usein jo näkyneet pitkään. Nämä signaalit on elintärkeää tunnistaa ajoissa, jotta kehityskulku voidaan pysäyttää – kun se on vielä niin taloudellisesti kuin hyvinvoinninkin kannalta edullista. 

Niin kutsutut mustat joutsenet ovat harvinaisia tapahtumakulkuja, joilla on massiiviset vaikutukset ja joita on vaikea ennustaa. Jälkikäteen arvioituna ne kuitenkin näyttävät ilmiselviltä, eivätkä ne olleet vaikeasti ennustettavia kaikille. Esimerkiksi 9/11-iskut World Trade Centeriin eivät olleet mustia joutsenia terroristeille, tai edes kaikille tiedustelupalveluissa; niitä koskevat varoitukset eivät vain päässeet pinnalle tilannekuvaa muodostettaessa. Samoin maailman pysäyttävän ja huomattavasti COVID-19:ä vakavamman pandemian riski on ollut tutkijoiden tiedossa pitkään, mutta poliittinen tahto sen vaikutusten ennaltaehkäisemiseksi on puuttunut. 

Paikallisella tasolla mustia joutsenia voivat olla kiusaamisen kärjistyminen koulusurmaksi, huumerikollisuuden tai asuntomurtojen räjähtäminen, tai jokin muu inhimillisesti traaginen kehityskulku, joka romahduttaa kaupungin veto- ja pitovoiman. Kuten markkinoinnin maailmassa tiedetään: brändejä rakennetaan pitkään, mutta ne romahtavat nopeasti. 

Monet tuntuvat pitävän osallisuutta – eli asukkaiden mahdollisuutta vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin ja tuntea yhteisöllisyyttä – pehmeänä “hyvän mielen toimintona”. Itse näen sen kuitenkin kiinteänä osana turvallisuutta, resilienssiä ja kriisinkestävyyttä. Tämä näkyi selvästi esimerkiksi Valtioneuvoston kanslian käyttäytymistieteellisen yksikön varautumista koskevassa tutkimuksessa, jota olin mukana tuottamassa; odottamattomissa tilanteissa ihmiset tukeutuvat lähiyhteisöönsä. Omistajuutta elinympäristöstään kokevat ihmiset eivät tuhoa julkisia tiloja esimerkiksi rikkomalla lasia leikkipaikalle, tai sotkemisen ja ilkivallan keinoin vaikuta yleiseen viihtyvyyteen. He kuluttavat vähemmän terveyspalveluita, heillä on vähemmän mielenterveyden ongelmia, ja heitä on myös vaikeampi rekrytoida rikolliseen toimintaan. Myös kuntalaki kannustaa osallisuuden lisäämiseen, esimerkiksi sen työllisyys- ja hyvinvointivaikutusten vuoksi.

Epävakauden ehkäiseminen

Tuoreessa Hybridiuhkakeskuksen julkaisemassa raportissa käsittelemme yhteiskunnallisen epävakauttamisen mekanismeja hybridivaikuttajan näkökulmasta. Mikäli kolme inhimillisen itseohjautuvuuden mahdollistavaa psykologista perustarvetta – autonomia, kykenevyys ja yhteisöllisyys – eivät täyty osallisuuden kokemisen myötä, muodostuu vaje, jota pahantahtoiset toimijat voivat hyödyntää yhteiskunnallisten ja paikallisten instituutioiden heikentämiseen. Käsittelemme raportissa myös ns. keikahduspisteitä, jotka presidentti Sauli Niinistö jälleen tällä viikolla mainitsi puheessaan. 

Keikahduspisteistä olen kirjoittanut aiemmin esimerkiksi käyttäytymisen muutosjohtamista käsitellessäni. Siitä on myös olemassa erinomainen, viiden minuutin interaktiivinen johdanto. Julkishallinnon käyttäytymistieteelliseen kontekstiin kiteytettynä: siinä vaiheessa kun terveyspalveluiden kuluttamisessa, rikollisuudessa tai muussa taloudelliselta merkitykseltään tärkeässä indikaattorissa tapahtuu äkillinen keikahdus pahempaan, asenteita ja yhteisöllisyyttä koskevat hiljaiset signaalit ovat usein jo pitkään viestineet ongelmista. Järjestelmän lopulta keikahtaessa, sitä ei noin vain keikauteta takaisin; muistanemme ennaltaehkäisyyn kannustavat sananlaskut Parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa, sekä Ei vara venettä kaada – tai englanniksi An ounce of prevention is worth a pound of cure. 

Parhaiten ja kustannustehokkaimmin yhteiskunnan turvallisuutta ylläpidetään ennalta estävin toimenpitein, juurisyihin vaikuttamalla

– Valtioneuvoston kanslian raportti: Kokonaisresilienssi ja turvallisuus, s. 97

Osallisuustieto ja -toiminta päätöksenteon tehostajana

Johtajan on mahdollista välttää tilannetta, jossa tämä joutuu levittelemään käsiään ja toteamaan “Se oli musta joutsen; se johtui tapahtumista joita ei olisi voitu ennakoida”. Huoltamaton laiva voi upota pienessäkin myrskyssä, jonka tiedettiin vielä matkan varrelle osuvan. Kunnan tai kaupungin asukkaat ovat oman elinympäristönsä asiantuntijoita ja heillä on naapurustostaan tietoa, jota kenelläkään muulla ei ole – tätä tietoa voidaan kerätä ja hyödyntää hiljaisten signaalien kartoittamiseen, esimerkiksi ihmissensoriverkostojen tai perinteisempien kyselytyökalujen avulla. Osallisuutta kokemattomat ja syrjäytymisvaarassa olevat asukkaat eivät kuitenkaan välttämättä koe vastauksillaan olevan merkitystä ja siksi muita harvemmin vastaavat kyselyihin. Sen vuoksi tiedonkeruu ei yleensä voi rajoittua kaupungin sivuilla olevalla verkkolomakkeeseen, vaan esimerkiksi kouluja voidaan osallistaa tiedonkeruuseen ja ymmärryksen kasvattamiseen.

Osallisuus on riskinhallintaa myös toimenpiteiden suunnittelussa. Kun suunnitelmia yhteiskehitetään asukkaiden kanssa ja ideoita karaistaan heidän näkökulmillaan, niillä on paremmat mahdollisuudet olla tuottamatta odottamattomia, ikäviä sivuvaikutuksia. Samaa tarkoitusta varten tarvitsemme työskentelytapoja, joissa esimerkiksi kunnan eri toimialat voivat tehdä yhteistyötä siilorajat ylittävissä verkostoissa – myös organisaation rajat ylittäen, kuten hyvinvointialueilla toteutettavan pelastustoimen tapauksessa. Osallistamisen keinovalikoimalla voidaan paitsi saada koko organisaation osaamispääoma käyttöön, myös lisättyä työtyytyväisyyttä ja itseohjautuvuutta. Työn kokonaismäärä voi myös laskea, kun turhia asioita tehdään vähemmän.

[K]ansalaisten tulisi olla osallisina käytännön turvallisuustyössä vahvemmin esimerkiksi siten, että kansalaisilta (paikallisesti) poimittaisiin yleistä huolta aiheuttavat ilmiöt ja kehityskulut.

– Valtioneuvoston kanslian raportti: Kokonaisresilienssi ja turvallisuus, s. 84

Asukkailta kerättyä dataa voidaan käyttää myös yhteisymmärryksen rakentamiseen, nykyaikaisen keskustelevan demokratian kulttuuria kohti siirryttäessä. Yhtenä mahdollisuutena voisi olla toimenpidesuunnittelu niin, että paikalliset yritykset ovat mukana ideoimassa ansaintalogiikkaa, jolla toimenpide (esim. katutapahtuma tai nuorten kerho) rahoitetaan. Maailmalla on esimerkiksi käytetty mallia, jonka avulla kyselydatasta saadaan ideoita työpajaan, jossa kolmen henkilön ryhmät – kussakin nuori, seniori ja kaupungin päättäjä – rakentavat kokeilujen portfoliota.

Yhteenvetona: osallisuuden lisääminen on niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin kannattavaa. Kuuntelemalla asukkaitamme voimme ennakoida tulevia haasteita, välttää kalliita virheitä ja rakentaa kestävämpiä, yhteisöllisempiä ja taloudellisesti vahvempia asuinalueita. Tämä on välttämätöntä kasvavan epävarmuuden maailmassa menestymiseksi.

Osallistamisen monista tavoista lisätietoa saat osallisuuden edistäjän oppaasta tai naapuruston ystävälliseltä käyttäytymistieteilijältäsi.

Pandemia haastaa ajattelumme: Neljä kompastuskiveä torjuntapolulla

Matti TJ Heino2 Comments

This is a series of five videos (in Finnish), outlining what I currently consider the most important facets of Finnish pandemic preparedness. Also published at motivationselfmanagement.com

PÄIVITYS 27.03.2021: Ennustan, että tulemme poistamaan rajoitukset liian aikaisin, mikä johtaa alla esitetyn mukaisesti uusiin ongelmiin, yllätyksiin ja viivästyksiin epidemian poistamisessa Suomesta. Mikäli tälle ennustukselle haluaa laittaa kapuloita rattaisiin, voi käydä allekirjoittamassa uuden kansalaisaloitteen (en ole itse ollut mukana sen laatimisessa).

Videoissa alla selitän asiat, jotka näen tärkeimpinä ja tieteellistä tarkastelua parhaiten kestävinä näkökulmina suomalaiseen pandemiavasteeseen. Näkemykset eivät ole Behaviour Change & Well-being -tutkimusryhmän, Valtioneuvoston kanslian käyttäytymistieteellisen neuvonantoryhmän, tai Citizen Shield -pandemiavalmiushankkeen virallisia kantoja.

Osa 0: Johdatus käyttäytymiseen, järjestelmiin ja keskinäisriippuvaisuuteen.

Osa 1: Leveysrajoitteisista hännistä.

Osa 2: Noususta, tuhosta ja oikea-aikaisuudesta. [Erratum: Eksponentiaalisen kasvun/laskun selityksessä pitäisi tarkalleen ottaen olla ison R:n sijaan pieni r – kyseessä siis eksponentiaalisen yhtälön r-kasvuparametri, ei tartuttavuusluku R0]

Tässä vielä yksi pointti siitä, miten kasvu hahmotetaan (lähde):

Osa 3: Ikävien yllätysten minimoinnista.

Osa 4: Resilienssistä ja yhteenveto.

Videoissa mainittu tilannekuvaa ylläpitävä verkkosivu:

epidemia.fi

Relevantteja blogipostauksia:

Kanadan tilanteesta:

https://www.canada.ca/en/public-health/services/diseases/2019-novel-coronavirus-infection/latest-travel-health-advice.html

https://travel.gc.ca/travel-covid

Mainittuja/relevantteja julkaisuja:

0. Cirillo, P. & Taleb, N. N. Tail risk of contagious diseases. Nature Physics 16, 606–613 (2020).

1.Rauch, E. M. & Bar-Yam, Y. Long-range interactions and evolutionary stability in a predator-prey system. Phys. Rev. E 73, 020903 (2006).

2.Kollepara, P. K., Siegenfeld, A. F., Taleb, N. N. & Bar-Yam, Y. Unmasking the mask studies: why the effectiveness of surgical masks in preventing respiratory infections has been underestimated. arXiv:2102.04882 [q-bio] (2021).

3.Siegenfeld, A. F. & Bar-Yam, Y. The impact of travel and timing in eliminating COVID-19. Communications Physics 3, 1–8 (2020).

4.Taleb, N. N., Bar-Yam, Y. & Cirillo, P. On single point forecasts for fat-tailed variables. International Journal of Forecasting (2020) doi:10/ghgvdx.

5.Siegenfeld, A. F., Taleb, N. N. & Bar-Yam, Y. Opinion: What models can and cannot tell us about COVID-19. PNAS (2020) doi:10.1073/pnas.2011542117.

6.Wong, V., Cooney, D. & Bar-Yam, Y. Beyond Contact Tracing: Community-Based Early Detection for Ebola Response. PLoS Currents (2016) doi:10.1371/currents.outbreaks.322427f4c3cc2b9c1a5b3395e7d20894.

7.Shen, C., Taleb, N. N. & Bar-Yam, Y. Review of Ferguson et al ‘Impact of non-pharmaceutical interventions…’ (2020).

Kirjallisuutta eliminaatio-/segmentaatiostrategiasta:

1.Geoghegan, J. L., Moreland, N. J., Le Gros, G. & Ussher, J. E. New Zealand’s science-led response to the SARS-CoV-2 pandemic. Nat Immunol 22, 262–263 (2021).

2.The Lancet Infectious Diseases. The COVID-19 exit strategy—why we need to aim low. The Lancet Infectious Diseases S1473309921000803 (2021) doi:10/gh4kvk.

3.Morell, M., Estrada, K., Dominguez, E., Perez, A. & Montesino, D. The Efficacy of Long-Term Elimination Efforts: A Case Study on New Zealand’s SARS. 20.

4.Baker, M. G., Kvalsvig, A. & Verrall, A. J. New Zealand’s COVID‐19 elimination strategy. Medical Journal of Australia 213, 198 (2020).

5.Summers, D. J. et al. Potential lessons from the Taiwan and New Zealand health responses to the COVID-19 pandemic. The Lancet Regional Health – Western Pacific 4, 100044 (2020).

6.Heywood, A. E. & Macintyre, C. R. Elimination of COVID-19: what would it look like and is it possible? The Lancet Infectious Diseases 20, 1005–1007 (2020).

7.Wilson, N., Boyd, M., Kvalsvig, A., Chambers, T. & Baker, M. Public Health Aspects of the Covid-19 Response and Opportunities for the Post-Pandemic Era. pq 16, (2020).

8.Elimination of covid-19. A practical roadmap by segmentation. m4907 (2021).

9.Priesemann, V. et al. An action plan for pan-European defence against new SARS-CoV-2 variants. The Lancet S0140673621001501 (2021) doi:10/ghtzqn.

10.Sachs, J. D. et al. Lancet COVID-19 Commission Statement on the occasion of the 75th session of the UN General Assembly. The Lancet 396, 1102–1124 (2020).

11.Lee, A., Thornley, S., Morris, A. J. & Sundborn, G. Should countries aim for elimination in the covid-19 pandemic? BMJ 370, m3410 (2020).

12.Blakely, T. et al. The probability of the 6‐week lockdown in Victoria (commencing 9 July 2020) achieving elimination of community transmission of SARS‐CoV‐2. Medical Journal of Australia 213, 349 (2020).

13.Priesemann, V. et al. Calling for pan-European commitment for rapid and sustained reduction in SARS-CoV-2 infections. The Lancet 397, 92–93 (2021).

14.Baker, M. G., Wilson, N. & Blakely, T. Elimination could be the optimal response strategy for covid-19 and other emerging pandemic diseases. BMJ 371, m4907 (2020).

15.Blakely, T., Thompson, J., Bablani, L., Andersen, P., Ouakrim, D. A., Carvalho, N., Abraham, P., Boujaoude, M.-A., Katar, A., Akpan, E., Wilson, N., & Stevenson, M. (2021). Determining the optimal COVID-19 policy response using agent-based modelling linked to health and cost modelling: Case study for Victoria, Australia. MedRxiv, 2021.01.11.21249630. https://doi.org/10/gjh8x5